Nyt on taas tullut tehtyä nameja jouluksi ja joita laitan myös joululahjaksi.

Tryffeleitä tein ja persikka marmeladeja.

Tryffeleiden ohje

150 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa
3/4 dl tomusokeria
25 g voita

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikroaaltouunissa. Kuumenna kerma kattilassa ja lisää joukkoon voi sekä tomusokeri. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämmössä ja vatkaa jäähtyneenä kuohkeaksi.

Pyörittele seos pieniksi palloiksi. Säilytä kylmässä.
 
 
Marmeladit
 
30 g agar-agaria (apteekista) 
1 l vettä 
1 kg sokeria
3 dl persikkasosetta
2 tl viinihappoa

 Liota agar-agar yön ajan vedessä.
 Sulata se samassa vedessä keittämällä.
 Lisää sokeri ja keitä seosta noin puolen tunnin ajan.
Anna liemen jäähtyä hieman ennen kuin lisäät siihen soseen ja viinihapon.
 Halutessasi voit lisätä osaan seoksesta esimerkiksi punaista karamelliväriä.
Kaada marmeladi suorakaiteen muotoiseen astiaan noin sentin paksuiseksi kerrokseksi hyytymään.
 Leikkaa hyytynyt levy halutun muotoiseksi kuvioksi tai neliöksi tavalliseen tapaan. Sokeroi makeiset ennen tarjoilua.

 

2144642.jpg       2144693.jpg