Sunnuntaina ajattelin josko leipoisin jotakin kakkua ja tuli mieleen tiikerikakku sitä kun en ole pitkään aikaan tehnyt .Kaksi tein sitten pienemmän ja isomman saan laittaa pakkaseen toisen.

 No ei aikaakaan, kun vieraita saapui ylläri käynnille, ihan kiva ja kun juuri tulossa oli kakkua ei tarvinnut mennä pakastimen puolelle.

 

1417960.jpg

3 munaa
2½ dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl maitoa
1½ rkl kaakaojauhetta
150 g margariinia sulatettuna ja jäähdytettynä

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää toisiinsa sekoitetut vanilliinisokeri, leivinjauhe ja vehnäjauho. Lisää maito ja lopuksi sulatettu ja jäähdytetty margariini.

Ota kolmasosa taikinasta erilleen ja värjää se kaakaojauheella ruskeaksi. Laita taikina kerroksittain vuokaan, niin että päällimmäisenä ja alimmaisena on vaalea kerros. Marmorikuvio saadaan nostelemalla kahdella haarukalla. Paista alaritilällä 200 asteessa 45 min.